sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Tehtävä 2d

Vihdoin opintojaksoa tekevät aktiivisesti kaksi muutakin opiskelijaa, joten pääsen kommentoimaan heidän blogeja ja päättämään opintojakson tekemisen. Ensinnäkin olisi saanut opintojaksosta hieman enemmän irti, jos muitakin olisi aktiivisesti tehnyt tehtävää. On niin mielenkiintoista lukea toisten kokemuksia sosiaalisen median käytöstä ja myös oppia eri palveluista toisten kokemuksien kautta. 

Aija Peltoniemi on tehnyt oman opintojaksonsa blogimerkinnät osoitteessa https://kyvyt.fi/view/artefact.php?artefact=380813&view=123674 ja hänen bloginsa oli hyvin järjestelmällinen ja selkeä. Sain itseasiassa apua Creative Commons osioon hänen kirjoituksistaan ja kokoemuksistaan, sillä CC oli hyvin vieras media minulle. Lisäksi CC:ssä käytettiin sellaista "tietoteknistä" kieltä, jota en itse ole tottunut käyttämään ja saa minut heti ihan sekaisin. Tässä huomaan jälleen sen, kuinka tärkeää on esittää omia töitään muille oppimistarkoituksessa. Olen yrittänyt esittää tätä aina opiskelijoille, että näyttäkää töitänne muille, sillä sitä kautta oppii enemmän!

Minun ja Aijan kokemukset sosiaalisen median käytöstä ennen opintojaksoa olivat hyvin samanlaiset ja käyttökokemukset jakson aikana olivat yhtäläiset. Erilaisuutena sovelsimme somen palveluita oman alamme opetukseen. Tässä huomasin myös, kuinka monipuolisesti somen palveluita voi käyttää eri alojen opetuksessa. Aijan ja minun opetusalat ovat hyvin erilaset, mutta voimme silti käyttää samanlaisia some työkaluja opetuksessamme. 

Toinen opintojaksoa tekevä opettaja Eija Hautamäki tuskaili alussa saman asian kanssa, kun muita bloggaajia ei näkynyt eikä kuulunut, vaikka opintojaksoa tekeviä näytti olevan aika lailla Some opintojakson omassa facebook ryhmässä. FB ryhmässä Leena Paaso kommentoi, että suosittelee avoimuutta opintojakson aikana, mutta siltikään kukaan ei edes kommentoinut kyselyitäni muiden blogiosotteista facebookissa. Olisi voinut vaikka kertoa, että ei ole vielä esim. blogia perustanut. Eijan blogi löytyy osoitteesta http://eijasompaa.blogspot.fi

Eija kertoi kokemuksistaan google+ palvelusta, jonka koin hyödylliseksi lukea lisänä omiin some kokeiluihin. Omassa opetustyössä muutama muu opettaja on ehdottanut, että voimme jakaa esim. tuntimateriaalia google+ avulla. Eijan kokemuksien kautta opin hieman enemmän palvelusta. Tutkailin itse google+ sivuja Eijan kommentien jälkeen ja sain jo paremman käsityksen miten sitä kannattaisi käyttää omassa opetuksessa. Jälleen tämäkin some palvelu on käytännöllinen alaan katsomatta. Eija kommentoi minun Pinterest kokemuksia ja olen tämän some palvelun kanssa samaa mieltä, että se sopii visuaalisille aloille paremmin. Eija on sosiaali- ja terveydenhuollon alalla, jossa en myöskään näe Pinterestin toimivan kovinkaan hyvin. Olen myös tyytyväinen, että Eija ei haaskannut aikaansa Second Lifen kanssa eikä kuormittanut konettaan asentamalla sovellusta sinne. Se on täysin hyödytön meidän työssä, voimme siis keskittyä oleellisempiin some sovelluksiin. 


perjantai 16. toukokuuta 2014

Tehtävä 2c

Mitä sinun opettajana on otettava huomioon tietosuojakysymysten näkökulmasta ja millaista cc -lisenssiä käyttäisit itse luomallesi oppimateriaalille eri tilanteissa.

Tietosuoja asioita pitää miettiä kansainvälisesti, mitä tietoja voi jakaa yleisesti verkossa ja mietä ei. Jos esim. haluaa tehdä opintojakson materiaalin verkkoon, voi hyvin käyttää Creative COmmonsin lisenssejä hyödykseen. 

CC lisenssit auttavat tietosuojausta jaettujn tiedostojen välillä, jos esimerkiksi minä opettajana jakaisin opintojaksosta tietoa oppilailleni verkossa. Ajattelisin tällä hetkellä, että haluamani lisenssillä voi muokata tiedostoja opiskelua varten, mutta sitä ei saisi myydä eteenpäin. Joten Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International linsenssi näyttäisi olevan paras minun käytössäni. Teen töitä kansainvälisesti, joten tämä internationaalisuus kaikessa tiedonjaossa on tärkeää. 

Oli hyvä tietää näistä CC lisensseistä, sillä tämä asia oli täysin uusi minulle. Olen tottunut käyttämän vastaavanlaisia materiaaleja sen jälkeen, kun joku on ensin luonut ne verkkoon. Täten oli hyvä tietää CC:n olemassaolosta. Itse jakaisin kaikki opintojaksojeni ja oppilaiden keskuuteen tulevat tiedot joko salatussa ryhmässä olevien henkilöiden kesken, tai CC:tä käyttäen. Lisäksi toivoisin opiskelijoiden olevan avoimia näissä asioissa, jos tietosuojaa rikotaan oppilaiden keskuudessa. Niitä on usein vaikea saada tietoon, koska pelätään seuraamuksia. 

Tehtävä 2b

Creative Commons / Millaisena näet sosiaalisen median tekijänoikeudet ja millaisia muutoksia sosialinen media on tuonut opetuksen tekijänoikeuskysymyksiin?

Tutustuin Creative Commons sivustoon ja sen tuomiin etuihin opetuskäytössä. Lisäksi tähän tehtävään pohidin somen tekijänoikeusasioita. Sosiaalisen median tekijänoikeudet on kinkkisiä, sillä koko ajan julkaistaan materiaalia, esim. kuvia teoksista joista ei kerrota tekijän nimeä eikä kuvaajan nimeä. Minulle on työni kautta aina toitotettu, että työn tekijän ja kuvaajan nimi TÄYTYY OLLA ESILLÄ ja se on jäänyt hyvin mieleeni. Nämä mielestäni riittävät ja jos halutaan löytää lisätietoa kyseisestä asiasta, voidaan ottaa henkilöihin yhteyttä. Valokuvilla on 50 vuoden oikeudet ja sitä vanhemmat kuvat voidaan julkaista ilman nimeä. 

Creative Commonsissa on myös hakukone, josta en ole ennen tietänyt. Sitä kautta voi hakea turvallisesti materiaalia esim. omaan opetustyöhön ja tietää varmasti, että tekijänoikeusasiat on kunnossa! Hakusanoilla näytti tulevan sellaista materiaalia, mitä en ole löytänyt pelkän googlen avulla... JES! Hyvä juttu. Kun googlettaa materiaalia opetukseen, ei voi olla varma esim. kuvamateriaalin käytöstä. Jos käytän netistä kuvamateriaalia, linkitän www. osoitteen työhöni, mistä kuvat on otettu. 

Lisää tehtävään 2a

Tässä pureudun vielä paremmin tehtävässä annettuihin kysymyksiin....

Millaisia seikkoja sosiaalisia verkkotyökaluja opetuksessaan käyttävän opettajan pitäisi ottaa tietosuojan näkökulmasta huomioon?

Minimoida oppilaiden ja omien henkilökohtaisten tietojen jakaminen muiden oppilaiden kanssa, sekä heidän tekeminen töiden suojaaminen ellei kyseisiä töitä ole tarkoitettu kaikille jaettavaksi. Facebookissa ja myös pinterestisä on mahdollista tehdä salattuja ryhmiä, jotka ovat vain kutsutuille avoinna. Täten on helpompi pitää tiedot ryhmän tai luokan sisäisenä, eivätkä ne mene julkiseen levitykseen.

Mitä ovat koulutuksen avoimuuden ja läpinäkyvyyden edut?

Jos ei olla tekemässä tietellistä julkaisua tai vaikka gradun tyyppitä tekstiä, on aina hyvä käydä läpi muiden töitä. Täten oppilaat oppivat muiden tekemistä töistä ja pystyvät keskustelemaan niistä vaikka näin virtuaalisesti. Suurien etäisyyksien vuoksi voidaan suorittaa tehtäviä kaikkialla Suomessa tai vaikka muualla maailmassa. Koulutuksen läpinäkyvyys, sen tietojen jakaminen kaikille esim. Internetissä takaa demokraattiden tiedonjakamisen kaikille opiskelijoille ja opettajille. Kun tieto on helposti saatavilla, voidaan vaikka suorittaa opinnot nopeammassa tahdissa. Mielestäni on myös hyvä, että opetussuunnitelmat ovat netissä sekä oppilaiden, että opettajien saatavilla. Näin molemmat osapuolet saavat saman tiedon opetuksen rungosta ja tavoitteista

Milloin henkilökohtaisten tietojen jakamisesta olisi hyötyä oppimisen kannalta?

En löydä kovin montaa hyväksyttävää paikkaa, missä oppilaiden henk.koht. tietoja voisi yleisesti jaella. Sähköpostiosoitteen voi muille antaa, että saa muut opiskelijat kiinni. Suojatut yhteydet, jotka on kehitetty opiskelijaportaaleihin ym. on todella hyvät, täten voi jokainen tehdä ja seurata opintosuorituksia tai päivittää yhteistietojaan muiden näkemättä. 


Millaista vahinkoa voi syntyä ellei opettajien/opiskelijoiden henkilökohtaisten tietojen suojaamisesta huolehdita?

Pahimmassa tapauksessa toisten henk.koht. tietoja voidaan muuttaa, opintosuorituksia muuttaa, voidaan tilailla elloksen kataloogista tavaraa ja hobby hallista uutta pesukonetta ja kuivausrumpua. Mikä tahansa on mahdollista. Joskin tänä päivänä ei ole kovin vaikeaa tietää toisten nimi, osoite, puhelin numero ja sotu. Näillä tiedoilla päästään aika pitkälle jos halutaan toisen tietoja käyttäen esim. tilata jotain. Ja kuka lähtee käyttämään väärin toisen henkilökohtaisia tietoja???

perjantai 9. toukokuuta 2014

2a. Tietosuojakysymykset

Tietosuoja ja tekijänoikeuskysymykset ovat olleet läsnä myös ammatillisessa työssäni pukusuunnittelijana, jossa esimerkiksi teatterit maksavat suunnattomia määriä näytelmäteksteistä, suojatuista esityskuvista jne. Kun puvustin ja lavastin Viiru ja Pesonen näytelmiä, käytimme visuaalisena pohjana alkuperäistä kuvitusta, mutta muutimme näytelmän tekijänoikeuksien vuoksi oman näköiseksemme. Maalasin mainoskuvan Pesosesta kissoineen itse, sillä oikeudet käyttää kuvittajan kuvaa olisivat maksaneet liikaa pienen näytelmän budjettiin verrattuna. 

Toisaalta toisen työni pukuhistorian kanssa on helppoa työskennellä, sillä melkein kaikki materiaali on tekijänoikeuslain ulkopuolella, eli yli 50 vuotta vanhoja. Tuoreempien kuvien kanssa on aina selkeä sääntö: kysy lupa kuvaajalta ja kirjoita kuvaajan nimi. 

Tarmo Toikkasen luennossa esiin tulleet asiat miten käyttää aineistoa opetuskäytössä on jo entuudestaan aika tuttua. Samaten kirjojen kopioimisen ja valokuvaamisen kanssa olen tullut tutuksi historian kirjallisuuden kanssa, jolloin kuvasin esim. satoja vuosia vanhoja kirjoja. Kirjasta saa kuvata 50% niteestä tutkimustarkoitukseen. Näytelmätekstien käyttö opetuskäytössä on hankalaa, sillä esimerkkejä niitä olisi hyvä saada käyttää esim. erilaisissa projektiluontoisissa opetustehtävissä. Samoin elokuvien näyttäminen, koska esimerkkien näyttö on aina parempi kuin ei mitään visuaalista esimerkkiä. 

Petteri Järvinen ja Osmo Kuusi puhuvat tietosuojasta henkilötasolla, mikä on erittäin ajankohtaista sosiaalisessa mediassa. Kuvien julkaisu omilla Facebook sivuilla, Twiterissä, Instagramissa tai muissa palvelimissa on jokapäiväistä elämää. Nuorten opiskelijoiden sosiaalinen elämä on täysin kiinni näissä palveluissa ja sosiaalista mediaa käytetään niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä kaverisuhteiden välillä. Mitä kaikkea saamme julkaista muista ihmisistä? Monella ei tule mieleenkään, että toinen osapuoli saattaa loukkaantua julkaistuista kuvista tai teksteistä. 

Facebook sivuja käytetään optuksessa esim luokan keskuuteen linkitetyn suljetun ryhmän avulla. Täten opettaja voi saada hyvin nopeasti oppilaille perille informaatiota tulevista opinnoista. Olen kuullut tapauksia, kun esim. oppilaat ovat kiusanneet toisia oppilaita näillä kyseisillä sivuilla. Täytyy muistaa, että kaikki jota kirjoittaa tänne virtuaaliseen maailmaan, jää dokumentoiduksi ns. mustaa valkoiselle ja sitä on helppo käyttää todisteena mahdollisissa selkkauksissa. 

Selkeä homma on se, että esim. google stalkkaa kaikkia käyttäjiään niiden intressien vuoksi. Täten sivumme laitaan pompsahtaa juuri oikeanlaisia mainoksia niistä aiheista, mitä olemme kirjoitelleet sähköposteissamme tai mitä olemme hakeneet hakupalvelimen avulla. Kun googletat omaa nimeäsi, mitä kaikkea sieltä paljastuukaan??!!