perjantai 21. maaliskuuta 2014

Some Blogien kommentointia

Pitkästä aikaa sain hetken kulutettua tähän opintojaksoon. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että on monta eri projektia menossa ja mikään ei tunnu etenevän. 
Onneksi tutkimus, kirjoitus- ja koulutöiden prosessi kulkee kutakuinkin samaa rataa, kun edellisen ammattini pukusuunnittelun työprosessi. Aluksi ollaan innoissaan, sitten kerätään materiaalia. Tulee ensimmäinen notkahdus, ahdistus ja jotenkin keräillään palasia yhteen. Sitten taas innostutaan, tehdään töitä innolla ja homma etenee. Jossain vaiheessa tulee ahdistus, että minusta ei ole mihinkään ja koko työ on aivan jostain syvältä. Sitten taas keräillään itseänsä pohjamudista hakien uutta innoketta työhön. Jokainen työ alasta ja lajista riippumatta tulee kuitenkin päätökseen, eikä koskaan ole tarvinnut työtään hävetä. Josko tämän tosiasian innoittamana taas eri projektit etenevät??

Olen sen verran perfektionisti omien töiden suhteen, että keskeneräiset koulutyöt (tai ihan oikeat työt) alkaa häiritä jossain vaiheessa. Olen huomannut saman tämän SoMe opintojakson kohdalla. Tuntuu, että opintojakso on liian pitkä, tai ei vain tunnu etenevän toivotulla tavalla. Myöskin sosiaalisen median käyttö muiden opiskelijoiden kanssa ei ole kovinkaan aktiivista… Oli niin tai näin, tarkoitukseni on edetä seuraavaan vaiheeseen mahdollismman ripeaäälä vauhdilla. Joten metsästin blogeja, jossa puhutaan sosiaalisen median käyttämisestä opetuksessa ja kommentoin seuraavaa:

Kun eletään vuotta 2014, sosiaalisen median näkyvyys monissa kanavissa on hyvin huomattavaa. Olin kuitenkin yllättynyt, kun tutkailin nettisivustoja jotka käsittelivät sosiaalisen median käyttöä opetuksessa ja törmäsin usein vuosia vanhoihin julkaisuihin. Kunnes vastaan tuli tämä sivusto!! Suurkiitos kaikille hankkeessa mukana olleille. Onpa mahtavaa huomata, kuinka paljon materiaalia yhden sivuston alta löytyy. Nyt saan vihdoin kattavaa materiaalia esim. taiteen opetukseen, muutakin kuin ”käytä facebookkia tai YouTubea”. Sivustonne on selkeästi rakennettu ja sieltä löytää helposti etsimänsä lisämateriaalin opetukseen, tai akateemista tutkimusta aiheesta. Tätä kelpaa jakaa eteenpäin kollegoille!

http://blogi.somy.fi/tutkimuksia-sosiaalisesta-mediasta/#comment-947

Suosittelen siis sivustoa lämpimästi kaikille. Se löytyy osoitteesta: http://blogi.somy.fi

Toinen ihan OK, mutta vähän sekavampi sivusto on: http://eijakalliala.fi. Täältä löytyy kommenttia päivän polttaviin Some, bisnes, kulttuuri ja työhön liittyviin aiheisiin. Kaikkein selkeimpänä sosiaalisen median opetuskäyttöön linkitetty blogisivusto on: http://blogi.sosiaalinenmediaopetuksessa.fi
Itse en pidä blogin ulkoasusta ja mielestäni se on hyvin sekava. Se on ollut hyvin aktiivisessa käytössä aiemmin, mutta viimeisin päivitys löytyy lokakuulta 2013…

Hommat jatkuvat. Alan tutustumaan sosiaalisen median tietosuoja ja tekijänoikeuskysymyksiin.